Merikortti kehoosi kasvattaa arkipäiväsi tyytyväisyyttä
Olen kotoisin Kuopiosta ja sukujuureni ovat syvällä savolaisessa perämetsässä. En tarvitse kelata aikaa taaksepäin kuin vanhempieni lapsuuteen, kun maailma näytti hyvin erilaiselta - pientila oli elämän kokoinen, vesi tuli sanko kerrallaan kantamalla sisään, elanto hankittiin omin käsin navetassa, pellolla ja metsässä.
Tästä taustasta käsin vanhempani rohkaisivat minua aina koulunkäyntiin, opiskelemaan hyvään ammattiin, ettei tarvitse elämää ja terveyttä uhrata raskaissa töissä. No niin teinkin. Opiskelin insinööriksi, olen tehnyt yhden uran IT-maailmassa, harjoittanut ajatteluani lukemattomilla toistoilla toimistossa, sieluani rationaaliseksi.
Maailma on muuttunut nopeaksi pientilalta tähän päivään. Työn tulokset mitataan rahassa, koko maailma on käden ulottuvilla kännykässä, uimme informaation valtameressä. Elämme älyllisessä maailmassa ajattelun ristiaallokossa, jossa meren näkeminen vaahtopäiltä voi olla haastavaa.
Millaisissa vesissä sinä uit? Kuka sinua peilistä katsoo uimalasien takaa?
Kun pää on pinnalla, kartta elämän valtamereen löytyy läheltä, kehostamme. Somaattisessa, kokonaisvaltaisesti tuntevassa kehossa on 3 ulottuvuutta: arvokkuuden pystyakseli, toisiin liittymisen vaaka-akseli ja ajallinen syvyyden akseli. Ulottuvuudet yhtyvät navan alapuolella keskustaan, kehomme keskipisteeseen.
Kehon kuunteleminen on mahdollisuus - tuntea elämä, niin kuin se tuntuu, oppia kytkeytymään omaan voimaan, turvaan ja merkityksellisyyteen; havainnoida maailmaa tasapainoisesti, nähdä sen tarjoamat mahdollisuudet ja toimia valinnanvapaudesta käsin.
Yksinkertaisella kehollisella harjoituksella, laskeutumalla kehomme keskustaan voimme muuttaa suhteemme maailmaan.
Kehon kuunteleminen on mahdollisuus - tuntea elämä, niin kuin se tuntuu, oppia kytkeytymään omaan voimaan, turvaan ja merkityksellisyyteen; havainnoida maailmaa tasapainoisesti, nähdä sen tarjoamat mahdollisuudet ja toimia valinnanvapaudesta käsin.
Menin muutama viikko sitten normitoimistopäivän jälkeen Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan. Astuin portista sisään, maisema asettui kehooni. Kirjauduin sisään kroppaani, kuuntelin päivän tarinat. Mielialani oli hetkessä levollinen.
Mitä minulle oikeastaan tapahtui? Tulin tietoiseksi mielialastani saatuani jälleenkytkennän kehooni, aloin tuntemaan. Olin viettänyt edelliset tunnit toimistolla, tietokoneen ja kollegojen seurassa. Ihan hyvä työpäivä, työasiat olivat kommunikaatiota puheessa, sähköposteissa ja fläppitaululla.
Toimeksiantoni toimistossa sisältää asioita, aikatauluja, tavoitteita, teknisiä yksityiskohtia. Niiden hoitaminen edellyttää pääasiassa päätä, kuitenkin yhteistyössä ihmisten kanssa. Pääpainon ollessa asiasisällössä tunteminen kuitenkin tukehtuu, sille ei ole suoraa tilausta.
Mitä sinulla jää kokematta, kun päivä organisoituu päästä käsin?
Omalla kohdalla, kun elämä on organisoitunut älyllisen tavoitteellisen toiminnan ympärille, palaaminen tuntevaan itseen ei ole ollut aina helppoa tai se on ollut välillä uppeluksissa arktisessa merivirrassa. Pääkoppani on tulkinnut merkityksiä ja kertonut tarinoita, yhteyden löytäminen läheisiin tai työelämässä on hukkunut konehuoneelliseen pelonsekaista merivettä.
Olen 0llut matkalla pitkään. Pari vuotta sitten jalat alkoivat jo yltämään pohjaan muutamien yksinkertaisten ankkureiden avulla. Löysin silloin aiempaa vahvemman yhteyden kehooni - tuntemuksen siitä, että kannan keskustaa, voimapaikkaani mukana minne tahansa menenkin. Samoin opin nojaamaan ja asettamaan pääni aavistuksen taaemmaksi, jolloin minulla ei ollut enää kiire kaiken aikaa.
“Voit luoda keskustaharjoituksella merikortin kehoosi. Palata tuntemaan ja syventämään mitä tunnet. Kääntää uusia karttalehtiä, piirtää väylät uusille vesille ja kartoittaa karikot.”
Luomalla yhteyden kehoosi luot yhteyden ympäristöösi
Voimme navigoida tuntevaan kehoomme yksinkertaisella keskustaharjoituksella. Se on matka pois ajatusmyrskyn silmästä sivummalle, sinne missä tuuli on lempeämpää ja merikortissa näyttäytyvät tutut vedet.
Luomme aluksi kytkennän kehomme pituusakselilla arvokkuuteen. Hengitämme sisään arvokkuudelle ja uloshengityksellä vahvistamme tukevaa yhteyttä maahan. Tunnemme kehon muodon, arvokkuuden kasvavana pituutena ja jalkaterät vasten maata. Kehomme organisoituu pystylinjalle: pää, hartiat, rintakehä, lantio, jalat hieman koukussa. Tämä mahdollistaa asettumisen, rauhoittumisen, keho voi levätä.
Toiseksi luomme yhteyden leveyteen, liittymisen ja sosiaalisuuden akseliin. Hengitämme lisää ilmaa hartioiden väliin, rintakehämme avautuu. Voimme siten liittyä toisiin kokonaisvaltaisesti, ottaa avosylin vastaan mitä kohtaamme, ei pelkästään silmien kautta. Voimme siirtää painoa jaloilta toisille, tunnustella leveyttämme ja asettua sitten keskelle.
Kolmanneksi luomme yhteyden syvyyteen, ajalliseen ulottuvuuteen. Nojaamalla taaksepäin kantapäille voimme tuntea eletyn elämämme, eilisen päivän, sen mistä tulemme, arvostaen kokemuksiamme. Nojaamalla eteenpäin varpaille voimme tuntea tulevaisuuden, sen mitä kohti olemme elämässä menossa. Ja löytää lopuksi paikka sieltä keskeltä, tämä hetki.
Kehomme keskusta, painopiste löytyy näiden kolmen akselin risteyksestä. Luomalla ja vahvistamalla yhteyttä kehoon ja sen keskustaan, voimme palata aina oman voiman, kyvykkyyden ja elämän merkityksellisyyden lähteelle.
Voit luoda keskustaharjoituksella merikortin kehoosi. Palata tuntemaan ja syventämään mitä tunnet. Kääntää uusia karttalehtiä, piirtää väylät uusille vesille ja kartoittaa karikot. Navigointi tutuilla vesillä ja hyvällä tuulella vahvistaa kohtaamaan myrskykelit - keskustaan palaaminen haastavassa hetkessä voi auttaa sinua tuntemaan, voitko säilyttää arvokkuutesi, huolehtia tarpeistasi; palveleeko käyttäytymisesi liittymistä toisiin ihmisiin tai kerrotko vanhaa tarinaasi itselle ja toisille?